Valmiina lähtöön!

Tallan liimaus. 12-reikäinen talla mahdollistaa kielen kiinnittämiselle useampia vaihtoehtoja. Erilaisilla solmuilla voidaan lisätä tai vähentää kielen jännitettä. Samalla kielen tallaan välittämä resonaatio muuttuu.

Väriä pintaan, jonka jälkeen vielä käsittely sellakalla.

Eebenpuista kaulaa nauhoitetaan. Kitaran vire on pitkälti tästä työvaiheesta kiinni.

Kielten värähtely siirtyy tallan välityksellä kopan resonaatioksi ja kuultaviksi ääniaalloiksi. Tämän huomaamattoman osan mittasuhteet, materiaali, tiheys jne. vaikuttavat lopulliseen sointiin erittäin paljon.

Käsintehdyn flamencokitaran kaula ja kaulaliitos tehdään yksilöllisesti. Tämä työvaihe on ratkaiseva soittimen painopisteen ja soitettavuuden kannalta.

Kopan kantit viimeistellään ja viilataan. Kitaranrakentajan kädenjäljen tunnistaa hyvin  käsin tehtävistä kanttinauhoista. Mittasuhteiltaan matemaattisesti täydellisen Menduiña -systeemin mukaisen kitaran muotoa painottaakseen David Jiménez Rodríquez käyttää linjoja korostavaa koristeetonta nauhaa. Esteettisten syiden lisäksi nauha vahvistaa saumaa. Liitoksen suhde resonoivaan ohueen kanteen ja pohjaan luo osaltaan flamencokitaran kopalle yksilöllistä sointia.

Kaulan työstö on todellinen taidonnäyte, joka vaatii työstämisen lisäksi puun lukemisen taitoa jo materiaalien valintavaiheessa. Käsin tehdyn kitaran uniikkius näkyy ja tuntuu ehkä eniten juuri kaulassa. Lavan pään muodoilla on enemmän esteettisiä ja kitaranrakentajan filosofiaan viittaavia tarkoitusperiä.

Kopan muodot tehdään perinteisellä tavalla muotilla ja puuta lämmittämällä. Pohja, kyljet ja kansi liitetään toisiinsa.

Tästä se alkaa!

Luovuin pitkän harkinnan jälkeen hinnastaan huolimatta erittäin hyväsoundisesta blancastani loppukesästä. Oppilaani kaipasi kipeästi mm. rasgueoihin oikealla tavalla reagoivaa flamencokitaraa ja luonnollisesti opettelemamme perusasiat kuulosti halvallakin Pedro Maldonadolla sen verran paremmilta, etten voinut perustella harvoin soittamani kitaran säilyttämistä itsellä pölyttymässä enää minkäänlaisin järkiperustein.

Siirryin syksyllä 2008 soittamaan pääasiassa Negralla erilaisista syistä. Yhtenä tärkeimpänä modernin kitaran rakennuksen ja puunjalostuksen synteesi, jonka avulla tummista – mm. ruusupuisista – kitaroista saatiin näihin aikoihin ensimmäistä kertaa mielestäni riittävän ohuita flamencon käyttötarkoituksia silmällä pitäen.

Opiskelin vuosia Sevillassa pääaineenani flamencokitara ja testasin näinä aikoina varmasti joitakin satoja kitaroita. Kuten kuvitella saattaa, flamencokitaroita tulee sevillalaisessa flamencokoulussa ja tanssisaleilla vastaan melkoinen määrä. Kiersin myös lukuisten eri kitaranrakentajien luona testailemasssa ja keskustelemassa flamencokitaran rakennuksen filosofiasta. Kävin myös erikseen Valenciassa tapaamassa paikallisia rakentajia. Oli sangen vaikuttavaa tavata mm. Sanchis Lopezit kolmessa eri sukupolvessa!

Päädyinkin lopulta heidän rakentamaansa 1F malliin, joka on ominaisuuksiltaan hinta-laatusuhteeltaan edelleen erinomainen kitara. Olen kuitenkin toisinaan kaivannut sypressi-kitaran ominaisuuksia. Luovuttuani viimeisestä blancastani, löysin itseni usein muistelemasta parhaita vuosien varrella kokeilemiani kitaroita. Tajusin yhden rakentajan nimen tulleen vastaani useissa eri yhteyksissä erittäin positiivisina kokemuksina ja lyhyen keskustelun jälkeen olimmekin samalla aaltopituudellla San Lucarilaisen velhon David Jiménez Rodríguezin kanssa…

Materiaalien valintaa ja mitoitusta koppaa varten hyvin levänneestä laadukkaasta sypressistä.